Kevon luonnonpuisto oli ollut haaveissa jo pidemmän aikaa. Tuosta vaelluksesta oli puhuttu ystäväni Okon kanssa jo ainakin vuoden verran, ja olimme tuumanneet, että sinne pitää päästä mahdollisimman pian. Ollessani vielä Etelä-Amerikassa paluuajatukset Suomeen alkoivat hiljalleen konkretisoitua, ja niin löimme myös Okon kanssa vaelluspäivät lukkoon jo alkukesästä. Lapin vaellus oli itse asiassa ensimmäinen asia, jonka merkkasin kalenteriin Suomen päässä, joten se loi selkeät raamit myös Etelä-Amerikan reissun loppumiselle. Kun vaelluksesta oli siis virallisesti päätetty, vietin vielä viimeiset kuukaudet Lattareissa, palasin Suomeen, lomailin, pelasin biitsiä, aloin tehdä työhakemuksia, ja sitten olikin jo aika lähteä Lappiin!