Kummia maisemia ja kulttuurivaihtoa

Satoja ajokilometrejä, ainutlaatuisia maisemia ja hauskoja hetkiä. Kaikkea tuota on lupa odottaa, jos aikoo osallistua kolmen päivän retkelle yli Bolivian kuuluisan Salar de Uyunin. Lisäksi näin kesäkuussa, eli eteläisen pallonpuoliskon talvella, kylmyyteen, kovaan viimaan ja jopa lumeen on hyvä varautua! Tämä maailman suurimpien suolatasankojen läpi kulkeva roadtrip on erittäin suosittu tapa tutustua Bolivian syrjäiseen eteläosaan, ja samalla siirtyä luontevasti Chilen puolelle San Pedro de Atacamaan. Alueen läpi ajellessa tuntui kuin olisi ollut toisella planeetalla konsanaan.

Suomipoika ja espanjalaiset

Ensimmäisen päivän aamuna kävelin reippaana yhteen Uyunin kaupungin lukuisista matkatoimistoista, josta olin edellisenä päivänä varannut kyseisen retken kilpailukykyiseen hintaan (3 päivää, noin 100€). Firman nimi oli Estrella del Sur, jota voin myös näin jälkikäteen varauksetta suositella! Toimiston ovelle päästyäni hieman jännitin, että minkälaiseen porukkaan sitä oikein päätyy, sillä seuraavat kolme päivää vietettäisiin varsin tiiviisti viiden muun reissaajan sekä paikallisen kuljettajan kanssa. Salar de Uyunin retket nimittäin toteutetaan aina jeepillä, johon mahtuu kuusi matkustajaa + kuljettaja/opas.

Sisälle päästyäni tapasin muut retkeläiset, jotka tässä tapauksessa osoittautuivat viideksi espanjalaiseksi: kaksi pariskuntaa ja yksi mies. Nämä olivat sattumalta osuneet kaikki samaan ryhmään, ja en tietenkään voinut olla hieman ajattelematta, että ”Ohhoh, mitähän tästäkin tulee tällaiselle, toista kieltä puhuvalle, suomalaiselle?” Mutta kuten aina reissussa, huoli pois ja avoimin mielin seikkailuun!

Espanjalaisten kanssa oli todella hauskaa, ja olin lopulta erittäin iloinen koko sattumuksesta, sillä en entuudestaan ole ollut paljonkaan espanjalaisten tai espanjalaisen kulttuurin kanssa tekemisissä. Nämä yhdessä jaetut päivät opettivat toistemme kulttuureista todella paljon, ja totesinkin toisena iltana ruokapöydän ääressä, että ”tämän retken jälkeen suonissani virtaa ainakin hitusen espanjalaista verta!” Kieli soljui sujuvasti englannista espanjaan, ja ilokseni sain myös todeta, että varsinkin espanjan ymmärtäminen on näiden kuukausien aikana kehittynyt huomattavasti. Pääpointeista ja keskustelunaiheista oli kohtuullisen helppoa saada kiinni!

Kirjaimellisesti melkein perillä, mutta vielä niin kaukana

Sen enempää en tässä lähde reittiohjelmaa avaamaan, kuin että autossa istuimme todella paljon, sillä Chileen oli pitkä matka. Toisaalta pidimme myös paljon taukoja, ihastelimme maisemia ja otimme hauskoja kuvia. Ensimmäisen päivän vietimme varsinaisilla suola-aavikoilla, kun taas päivät kaksi ja kolme pitivät sisällään enemmänkin tulivuoria, geysereitä ja värikkäitä järviä. Omalaatuisissa maisemissa oli itseasiassa hyvinkin paljon samaa Islannin kanssa!

Retken erikoisimmat hetket tapahtuivat kuitenkin Bolivian ja Chilen rajalla. Raja-alue on varsin karu paikka 4300 metrin korkeudessa, josta löytyy vain muutama hassu tönö, mutta ei esimerkiksi vessan vessaa (kuva alla). Saavuimme rajalle kolmannen päivän aamuna, ja tarkoituksena oli jatkaa matkaa varsin pian bussikuljetuksin, jotka tulisivat Chilen puolelta hakemaan, sillä San Pedron kaupunkiin on rajalta matkaa vain tunnin verran. Busseja ei kuitenkaan alkanut kuulua, koska lumi oli ilmeisesti tukkinut tien!

Sitten kuultiinkin niitä kuuluisia paikallisia aikamääreitä. Puoli tuntia! No, tunti menee. Ehkä tässä meneekin kaksi! Lopulta päädyimme odottelemaan hyisellä rajalla jopa reilut kolme tuntia ennen, kuin lumiaura oli saanut tien auki, ja pikkubussit pääsivät kulkemaan Chilen puolelta rajalle. Tuon ajan me vain kökötimme jeepeissä ja mutustimme eväitä samalla, kun Etelä-Amerikalle tyypillinen reggaeton-musiikki jytäsi auton kaiuttimista. Onneksi ei sentään tarvinnut ulkona kylmässä odotella, sillä navakan viiman kanssa lämpötila oli varmasti pakkasen puolella.

Kun näimme bussien vihdoin kaasuttelevan rajalle, olimme innoissamme, sillä pahimmassa tapauksessa tie olisi ollut suljettuna koko päivän, ja olisimme ehkä joutuneet jopa palaamaan Uyunin kaupunkiin, joka olisi ollut seitsemän tunnin ajomatkan päässä. Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Rajan yli Chileen – San Pedro de Atacama

Kun lopulta pääsimme bussin kyytiin, viimeiset kilometrit San Pedroon taittuivat nopeasti. Siellä tulikin sitten vietettyä seuraavat kolme päivää. Kylää ympäröi mahtava Atacaman aavikko, joka on itseasiassa maailman kuivin paikka, ja sen eriskummallisiin maisemiin tutustuessa meni helposti useampi päivä. Näitä paikkoja pääsi parhaiten katsomaan retkillä sekä vuokrapyörällä, ja etenkin auringonlaskut San Pedro de Atacamassa jättivät sanattomaksi.

Tämän kaiken jälkeen jäin vain miettimään, että miten vaihtelevaa voikaan Etelä-Amerikan luonto olla?

You may also like

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *