Rentouttava paluu Lapin tuntureille

Kevon luonnonpuisto oli ollut haaveissa jo pidemmän aikaa. Tuosta vaelluksesta oli puhuttu ystäväni Okon kanssa jo ainakin vuoden verran, ja olimme tuumanneet, että sinne pitää päästä mahdollisimman pian. Ollessani vielä Etelä-Amerikassa paluuajatukset Suomeen alkoivat hiljalleen konkretisoitua, ja niin löimme myös Okon kanssa vaelluspäivät lukkoon jo alkukesästä. Lapin vaellus oli itse asiassa ensimmäinen asia, jonka merkkasin kalenteriin Suomen päässä, joten se loi selkeät raamit myös Etelä-Amerikan reissun loppumiselle. Kun vaelluksesta oli siis virallisesti päätetty, vietin vielä viimeiset kuukaudet Lattareissa, palasin Suomeen, lomailin, pelasin biitsiä, aloin tehdä työhakemuksia, ja sitten olikin jo aika lähteä Lappiin!

Kevon luonnonpuisto

Kevon luonnonpuisto sijaitsee Utsjoen kunnassa Suomineidon päässä, joten paljoa pohjoisemmaksi ei enää omassa kotimaassa voi suunnata. Koko reissun jälkeen auton mittari näytti, että kilometrejä oli ajettu Jyväskylän ja Kevon välillä yhteensä yli 2000! Kohde on siis todella kaukana, mutta Kevo oli ehdottomasti kaikkien niiden kilometrien arvoinen. Tämä oli minun kolmas pitkä vaellus Lapin tuntureilla, ja aiemmin olen käynyt heittämässä klassisen Hetta-Pallas -reitin sekä Luirojärven kierroksen Urho Kekkosen Kansallispuistossa. Vaikka kaikki vaellukset ovatkin olleet todella hienoja, niin Kevon jälkeen minun oli myönnettävä, että se nousi kirkkaasti omaksi suosikikseni Lapissa. 

Kevon luonnonpuistossa kulkee itse asiassa kaksi eri reittivaihtoehtoa. Yhdensuuntaisella Kevon reitillä kilometrejä kertyy 64, ja se seurailee lähes koko matkan ajan komeaa Kevon kanjonia, joka ansaitsee kärkipaikan Suomen syvimpänä kanjonina. Vaihtoehdoista toinen, 86 kilometrin pituinen Kuivin reitti, kulkee yhtä matkaa Kevon reitin kanssa ensimmäiset 30 kilometriä, kunnes erkanee omalle rengasreitilleen ja palaa myöhemmin takaisin samalle lähtöpaikalle. Kuivin reittiin sisältyy Kevon kanjonin hienoimmat pätkät sekä kanjonin puolivälissä kohiseva Fiellun putous, joka puolestaan nauttii Suomen toiseksi korkeimman vesiputouksen tittelistä. Kevon kohokohtien lisäksi Kuivin omalla reitillä pääsee ihastelemaan loputtomiin jatkuvia avotunturi- ja erämaamaisemia, ja reitin kohokohtana onkin Kuivi-tunturin huiputus, josta näkee aina Norjan vuorille saakka.

Monipuolisen tarjonnan johdosta Kuivin reitti oli meille jokseenkin helppo valinta, ja oli se luonnollisesti helpompi toteuttaa ihan logistisistakin syistä. 

Havaintoja reitin varrelta

Sulaojan lähtöpaikan lähestyessä arvuuttelimme, kuinka monta autoa olisi jätetty parkkialueelle. Veikkauksemme olivat toiveikkaat seitsemän ja kymmenen. Ei ollut siis ihme, että olimme hieman epäuskoisia, kun hetkeä myöhemmin etsimme tyhjää ruutua täyteen ahdetulta parkkialueelta. Autoja olikin huikeat 30, mikä sai meidät miettimään, että saako reitillä ollenkaan omaa rauhaa. Onneksi reitti oli kuitenkin sen verran pitkä, ja erämaassa oli paljon tilaa, niin väkimäärä lopulta hajaantui puiston eri osiin. Autiotuvissa tuppasi olemaan vähän täyttä, mutta rauhaisia telttapaikkoja oli kuitenkin tarjolla. Väenpaljoushan on toisaalta vain positiivinen ongelma ja merkki siitä, että kotimaanmatkailu on suosittua ja retkeily kasvattaa koko ajan suosiotaan, kuten mediassakin on toistuvasti ollut viime aikoina esillä. Hyvä vain siis!

Reitillä saimme nautiskella kirkkaista syysilmoista sekä koko ajan syvenevistä ruskan väreistä. Upeiden maisemien lisäksi mieleen jäivät virkistävät pulahdukset Fiellun putousten juurella sekä jokailtaiset tunnelmoinnit iltanuotiolla. Siinä missä monet muut vaeltajat menivät nukkumaan jo yhdeksän maissa, venyi meillä moni ilta yli puolen yön. Se myös kannatti, sillä pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni todistamaan kunnollisia revontulia kirkkaalla tähtitaivaalla. Saimme nimittäin katsella niitä kahtena peräkkäisenä iltana. Nyt siis voin vihdoin ja viimein vastata myöntävästi siihen kysymykseen, jota niin usein ulkomaalaisilta kuulen: ”Have you seen the Northern Lights?”

Uudet vaellukset jo mielessä

Vaeltaminen on mahtava harrastus. Mikään ei yksinkertaisesti rentouta samalla lailla kuin kauniissa maisemissa retkeily. Tuntureilla astellessa läppä lentää toisinaan jatkuvalla syötöllä, kun taas välillä elämää pohditaan syvällisemmin. Siellä on ihmisen hyvä olla. Toisena iltana istuimme iltanuotiolla muiden retkeilijöiden kanssa, ja kertoessani tarinaa Andien vaelluksilta eräs helsinkiläinen liikemies naurahti: ”Tulit kaikkien noiden paikkojen jälkeen sitten vielä tänne vaeltamaan?” Vastasin miettimättä, että ”…maailman ihmeitä kelpaa aina käydä ihastelemassa, mutta kyllä se on tämä Suomen Lappi, missä sielu todella lepää.” Ja niin se todellakin on: Lappiin on päästävä uudestaan ja uudestaan. 

Vaelluksen jälkeen olikin sitten jo alustavasti pakko sopia, että ensi syksynä voisimme suunnata Urho Kekkosen Kansallispuiston itäpuolen syrjäisiin osiin. Myös sekin ajatus jäi toki elämään, että joku päivä täytyy päästä kulkemaan se perinteinen Kevon reittikin ihan loppuun asti.

You may also like

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *